lauantai 11. toukokuuta 2013

KopRa 9.5 - kisakauden avaus!

Moi!
Mun piti tulla jo aiemmin kirjoittelemaan, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaa? (; Mutta torstaina lähdettiin siis meidän ensimmäisiin kisoihin korppariin. Nando oli ollut edellisenä päivänä suht huono ja kuuma ratsastaa niin mietittiin jo lähdetäänkö ollenkaan, vaikka Miksu oli tiistaina ratsastanut Nandolla, onneksi kuitenkin päätettiin lähteä!
Itseäni jännitti super paljon koska mietin vaan että Nando on varmaan ihan hallitsematon eikä malta, ja olen aivan pulassa.
Kuitenkin kun tultiin kisapaikalle Nando oli suht rauhallinen, ja kun radankävelyn jälkeen nonusin selkään, yllätyin kuinka rento ja rauhallinen hevonen oli. Sileän verkassa pystyin kokoamaan ja liikkumaan eteen rennosti, ja Nando kuunteli koko ajan. Kun mentiin esteverkkaan, Nando kuumeni esteistä paljon ja rentous hävisi. Tuli kauheita jättiloikkia niin että Nando vaan pamautteli kavioita panssariin, siinä vaiheessa tuli mieleen että miten se radalla hyppää erikoisesteistä jos se jo nyt teki niin kamalia loikkia..

Eka rata oli siis 80cm. Monet paikat tuli hieman pohjaan, ja rata oli vähän epätasainen, yksi este tippui koska  hevonen tuli niin vinoon, joten ei päästy uusintaan. Olin kuitenkin tyytyväinen kun päästiin rata läpi hengissä, ja vaikka Nando painoi ohjalle niin en ollut kuitenkaan ihan pulassa! Nando ei myöskään katsonut ollenkaan mitään esteitä, tai tehnyt kamalia loikkia. Tästä radasta ei ole valitettavasti kunnon videota kun äiti kuvasi sen..
(C) juulin.pic.fi

(c) juulin.pic.fi

juulin.pic.fi
(c) 
Koska 80cm meni hyvin, niin päätettiin osallistua myös siihen 90cm luokkaan.
Este verryttelyssä Nando oli edelleen aika kuuma, mutta yritin itse pysyä rauhallisena.
Rata oli lyhyt A.2.0 arvostelun takia.
Alotettiin rata kamalalla leiskautuksella, joten tuli huono hyppy. Onneksi sain hevosen kiinni ja loppurata menikin hyvin. Sain katsottua paremmin paikat, ja linjoihin tuli oikeat askeleet. Vaikka Nando ei ollutkaan kokoajan 100% hallinnassa niin olin erittäin tyytyväinen puhtaan radan jälkeen! Hevonen meinasi vähän painua alas, mutta selvittiin kuitenkin hyvin. Alempana onkin video radasta.



Tästä on hyvä jatkaa kohti seuraavia kisoja, ja viikon päästä Nando muuttaakin sitten Hattel Horselle, ja siellä toivottavasti päästään kehittymään taas esteillä paljon :)

10 kommenttia:

  1. Hyvin meni teidän rata! Nando tosiaan näyttää aika reippaalta ja kuumalta, mutta hyvin saat sen siltä menemään! Tolle ekalle esteelle tossa 90cm ryntää aika hyvin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos, jep vähän mun omaa syytä kun aloin hätäilemään mut onneks sain kiinni kuitenki vielä :D

      Poista
  2. ihan törkeen hieno toi sun uus hevonen! ihan pirtsakka. :)

    VastaaPoista
  3. Jee hyvä te ! ootte kyllä niin hieno pari :)

    VastaaPoista
  4. Ihana blogi, liityin lukijaks :)

    http://tiiajamaistro.blogspot.fi/

    VastaaPoista