lauantai 2. maaliskuuta 2013

kouluratsastaja esittäytyy

.. tai sitten ei (; Tällä viikolla oon mennyt vaan koulua molemmilla hepoilla, ja käynyt kouluvalmennuksissa, ja olen todennut ettei musta kouluratsastajaa tule, sen ahaa-elämyksen tein Romantikan selässä.. toivottavasti teitä ei haittaa että kerron nyt jonkin aikaa blogissa myös Romantikasta?

Olin Nandolla viikko sitten la-su väistökurssilla, joka olikin aika hyödyllinen. Kurssista en jaksa enempää selittää kun kukaan ei kuvannut, mutta mentiin siis erilaisia väistöjä ja mentiin Nandon kanssa myös ensimmäistä kertaa avoja ja sulkuja, joita Nando ei varmaan ikinä ollutkaan tehnyt. Poika oppi nopeasti ja avot menikin kuin lastenleikki, sulut oli huomattavasti vaikeampia.  Nykyään tykkään tehdä Nandolla väistöjä, koska se tekee ne niin mielellään ja helposti, ihme ja kumma kyllä - ravissa parhaiten! Kun Nando tuli minulle, ensimmäistä kertaa yrittäessäni tehdä sillä väistöjä se meni aivan sekaisin, ei olisi millään halunnut väistää, hyppäsi pystyyn ja steppasi pikkulaukkaa. Kun se vähänkään teki oikein mitä pyysin niin sai kovat kehut, ja Nando tajusikin mitä niissä pitää tehdä. On kiva huomata tuollainen kehitys :)

Romantikalla olin sitten Pinkin kouluvalmennuksessa tiistaina. Tehtiin vähän väistöjä sekä laukkavoltteja, joiden jälkeen suora käyntiin siirtyminen, joissa aluksi kippasin aina eteen vaikka Romantika olisikin ne hyvin tehnyt, videolla näkyykin yksi siirtyminen.
 Romantika on niin erilainen kuin Nando, että pitää siihen taas vähän tottua, koulusatulaan totuttelemista on myös, tuntuu että en siinä pysty istua suorassa ja keikkaan kokoajan etukenoon. Romantikalla en myöskään saa pidettyä niin tasaista tuntumaa kuin Nandolla, onneksi käydään nyt valmennuksissa niin saadaan apua. Tekee myös minulle hyvää mennä välillä muillakin kuin Nandolla.
Ja tässä pikkukooste valmennuksesta;



Nandon piti lähteä läpiratsastukseen ja hyppäämään torstaina, mutta se oli juuri keskiviikkona kivasti polkaissut kavioon niin että siitä oli lähtenyt palanen ja hypätessä kenkä voi lentää pois. Onneksi ensiviikolla tulee sitten kengittäjä ja Nando saa myös taakse kengät ensimmäistä kertaa!
Meillä piti myös olla lauantaina ne kisat mutta kavion takia nekin peruuntuivat meidän osalta..

Laitan nyt molempien hevosten ensiviikon ohjelmat, kuten huomaatte on estehevosen ja treeniin palaavan kouluhepan ohjelmat aika erilaiset, Romantikahan syksyllä ähkyleikattiin, muutenkin heppojen energiatasot ovat vähän eriplaneetoilta ;)
                  Nando                                                         Romantika
ma:        puomeja                                                       minä ratsastan
ti:          kouluvalmennus                                             ratsastus    
ke:        kavaletteja/puomeja                                       Pinkki läpiratsastaa
to:         koulua                                                           vapaa(talutus)
pe:        Ykän valmennus                                             Pinkki läpiratsastaa
la:         aluevalmennus                                                vapaa (talutus)
su:         kevyt eteenalas ratsastus                                minä ratsastan, käydään maastossa

9 kommenttia:

  1. kaipääset nandolla silti aluevalmennukseen vaikka palanen kaviosta onkin lähteny ? (: mä tuun taas pitkästä aikaa ! ja toi romantika on ihan sika hiano ! :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo pääsen kun kengittäjä tulee ennen sitä, ja kiva siellä sit nähää :)! ja onhan se (;

      Poista
  2. Ei näy video :'(:'(:'( mamman kultamussukasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. höh, koneella näkyy mut ei sit kännykällä :(

      Poista
  3. Toi Romantika on tosi sellanen hitaan näkönen :D ei siis sellai tahmee mut siis vaikuttaa tosi sellaselta lungilta hevoselta :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se on aika chilli! Osaa se kuumetakki mut yleisesti ottaen sen ongelma on että se on kilometrin pitkä, vaikka ei sillälailla hidas olekaan :D

      Poista
    2. Heh Romantika on just vähän tommonen, hitaat ja isot liikkeet(silloinkin kun se on kuuma;D) kun koulusukunen on, ei yhtään semmonen kuin Nando joka on tsäpäkkä ja kaikki tapahtuu sekunninsadasosissa, ja on kyllä maailman kivoin hevonen hoitaa! :)

      Poista
  4. Onko Elinalla omaa blogia niiin saisi lukea enemänn :) video ei näy könykällä ainakaan :( Mutta kivasti kirjotit ja kiva blogi sulla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo http://equestrianista.blogspot.com joo se ei näy kännykällä mutta koneella näkyy, ja kiitos :)

      Poista