lauantai 12. tammikuuta 2013

satula-asiaa ja valmennuksia

Ollaan nyt Nandon kanssa treenattu puomeja käynnissä ja ravissa, ja toistot on tuottaneet tulosta, Nando kun aina hyppäsi puomin yli, tultiin sitten missä tahansa askellajissa..
 Viimeviikon perjantaina mulla meinasi mennä hermo jo ihan alusta kun en meinannut päästä selkään..  mutta selkään noustessa nollasin tilanteen ja Nando meni ihan super hyvin! Lauantaina sama juttu, ja laukka oli parasta mihin oon sen itse saannut ratsastettua.
Tällä viikolla maanantaina ja tiistaina heppa ei ollutkaan niin hyvä, Nando oli jotenkin tosi kireä ja siltä meinasi palaa hermot kokonaan mitä sitten tehtiinkään.

Tiistaina oltiinkin Pinkin kouluvalmennuksessa, ja suoristettiin vaan hevosta, mentiin lisäksi vähän vastalaukkaa oikeaan suuntaan, jotta lihakset aukeisi. Tunnin jälkeen Nando menikin akupunktioon, ja Nando sai vähän neuloja jalkoihin, sekä selkään ja peppuun.
Keskiviikkona Nando menikin paljon rennommin ja oli paljon tyytyväisemmän oloinen.

Torstaina lähdettiin Robbyn estevalmennukseen. Aluksi näytettiin miten oltiin tehty kotitehtävät eli ravipuomit, ja päästiinkiin ne aivan normaalisti, Nando oppii niin nopeasti :)! Mentiin sitten paljon ravilähestymisiä, joiden jälkeen kaarrettiin aika nopeasti ja siirrettiin takaisin raviin, nämä tehtävät sopi todella hyvin meille ja itsekin alan tajuta miten sitä hevosta ratsastetaan. Robby sanoikin, että jos viikossa parantuu meidän meno noin paljon niin miten sitten kuukaudessa?
Edellisviikolla nimittäin tipuin kaulalle kun Nando hyppäsi niin selällä yhden esteen ja satula heitti minut kuin katapultin, kierroksen roikuin kaulalla ja sitten sain Nandon pysähtymään, mutta nyt meno oli taas aivan eri.
Mutta voin laittaa illalla yhden videon valmennuksesta, jos sen iskän puhelimelta saan ladattua.

Eilen eli perjantaina lähdettiin hipposportiin satulansovitukseen Nandon kanssa, tähän asti kun oltiin menty vain Kruunun ponisatulalla, ja se ei anna minulle kaikista parasta tukea, vaikka hepalle sopikin ihan hyvin. Nandon mielestä oli aivan tyhmää seisoskella vain paikoillaan ja sovitella satuloita ;) Kokeiltiin muutamaa satulaa ja hyppäsin myös niillä hieman, parhaaksi osoittautui sitten Prestige Versailles, ja se ostettiinkin sitten. Oli kyllä huomattava ero siinä miten itse siellä selässä pystyi olla sopivalla satulalla!
Mukaan tarttui myös Prestigen ruskea vatsapanssari, Dyonin ruskea rintaremmimartingaali, ja mattesin romaani, johon voi lisätä paloja sisään.  Uusi satula ja panssari tulevat vasta ensiviikolla, siihen asti meillä on sama satula käytössä, mutta vain käytetty. Voin kuvata teille nämä sitten kun ne saapuvat Suomeen.

Kruunu on ollutkin tällä viikolla ihan super ratsastaa, maanantaina päätin ratsastaa ponin läpi aivan kunnolla, ja sen jälkeen se onkin ollut kuin unelma ratsastaa. On ollut niin mukava huomata että Kruunukin nauttii nyt siitä että sillä mennään ja hoidetaan, kun sillä oli Nandon tullessa kevyempää ja sai vähän lomailla. Täytyisi saada jokupäivä Elina kuvaamaan :)

Nyt minun on vielä pakko teille paljastaa, että tein viimeviikon lauantaina My day-postauksen, en ole vain saanut kuvia vielä blogiin laitettua, mutta sellaista on luvassa tänään tai huomenna :) Pahoittelen vielä tätä kuvatonta ja sekavaa postausta!

9 kommenttia:

  1. Meilläkin on Prestige Versailles, tosi hyvä satula! :)

    VastaaPoista
  2. En oo oikeen pysyny mukana.. Ootko myymässä Kruunun? Vai jääkö sulle molemmat hepat? Kiitos jos jaksat selventää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kruunu ei jää meille, vaan se myydään sitten kun sen joku ostaa, on siis kokoajan myynnissä :)

      Poista
  3. haha sama satula ku ladyl :)))

    VastaaPoista
  4. tää on vähän tyhmä kysymys mutta mun pitäs ite ostaa sieltä panssari niin paljon se suurinpiirtein makso? jos siis haluut kertoo koska toi oli vähä tyhmä kysymys ehkä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oo ihan varma hinnasta, siellä oli kyllä halvempiakin panssareita, mutta olisko ollu +-200? :D mutta jos satut tarttemaan poni panssaria, niin meillä on 115cm prestigen ruskea panssari myynnissä :)

      Poista
    2. oisko ? koska jos nytku mittaan meijän edellisen vyön paljon se on nii jos on sama tai tällee nii oisin kyl kiinnostunu :) kuinka paljon sitä on käytetty ? :)

      Poista