perjantai 28. joulukuuta 2012

moikka!
Joulu tuli ja meni, eikä mulla ole taaskaan ollut aikaa istua koneella, mutta Nando on mennyt hyvin, ja Kruunu myöskin. Ei ole tapahtunut mitään erityistä, paitsi mainitsemisen arvoinen on se, että tipuin Nandolta jo ekan kerran!
Olin nousemassa selkään, kun Nando lähti liikkeelle ja jakkara jäi sen jalkojen väliin, jota heppa tietenkin säikähti ja pukitti jättipukin, olin vaan yhden jalkkarin varassa joten tipuin sieltä suoraan polvilteen. Sattui jonkun verran ja polvien taittaminen sattui aika paljon, mutta onneks parissa pävässä parani. Nandollekaan ei käynyt mitään, ja ei edes laukannut sataa kierrosta maneesia ympäri, niinkuin luulin, vaan pysähtyi parin askeleen jälkeen minun tiputtua.
Eilen myös hypättiin muutamaa estettä ja Nando oli hienosti! Kruununkin kanssa pitäis nyt hypätä joku päivä pitkästä aikaa.

Heppatavaraa ei tullut pajoa joululahjaksi, muutakuin kisakaappi, tulikin tarpeelliseksi, kuvia voin laittaa myöhemmin.

Mutta nyt mun täytyy lähteä tallille pakkaamaan kamoja ja liikuttamaan hepat, kun lähdetään tänään Ypäjälle aluevalmennus kuivaleirille sunnuntaihin asti, katsotaan jos saisin sieltä teille jotain materiaalia ;)

8 kommenttia:

  1. Onko teidän tallilla oma maneesi ja kellä hepalla meet ypäjälle ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo on sillä tallilla missä meidän hepat asuu :) ja meen Nandolla :)

      Poista
  2. Koska laitat niitä bannereita tänne blogiin / päätät minkä valitset? (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ei ypäjällä satu semmosta aikaa että niitä ehdin laittamaan, niin sunnuntai illalla tai maanantaina :) oon nähny ne kaikki, mutta vaan kännykän näytöltä :/

      Poista
  3. Tuutko nandolla vai kruunulla ?(:

    VastaaPoista
  4. Ihana blogi!
    http://jullebthinks.blogspot.fi/

    VastaaPoista