sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Ehon kisat 23.11

Lähdettiin siis reilu viikko sitten lauantaina Romantikan kanssa Eholle kisoihin. Ja niille jotka eivät tiedä, niin Romantika on siskoni hevonen, ja ollut meillä 2009 alkusyksystä lähtien.

 Kisoihin lähdettiin vähän extempore, lähinnä hakemaan hepalle hyvää mieltä. Romantika oli siis viimeksi ollut kisoissa vajaa puolitoista vuotta sitten ennen ähkyleikkausta ja jännevammaa! Tänä syksynä olen hepalla noin huimat 3kertaa mennyt, mutta hyvin mielin kisoihin lähdettiin.

Meidän piti mennä vain 80cm. Hevonen oli verkassa hyvä ja sain ratsastettua sen ihan teräväksi. Esteverkassa tuli ihan kivoja hyppyjä ja hyvin mielin lähdettiin radalle. Radalla ekalle esteelle mentäessä tulikin ihme etäisyysarvio, ja hevonen kompastui huonosta hypystä. Tulinkin suoraan maahan jaloilteen, onneksi oli niin iisisti ottava hevonen että se ei paljoa säpsähtänyt niinkuin videolta näkyy.

Kun oli tarkistettu hepan kunto, niin ilmottauduin jälkkärinä 90cm luokkaan. Lähdettiin onneksi ihan alussa, joten ei tarvinnut paljoa verrytellä hevosta. Otettiin muutama hyppy ja sitten radalle. Kahden ekan esteen haparoinnin jälkeen loppurata meni tosi hyvin! Rytmi ja etäisyydet tuntuivat hyvältä ja selvittiin jopa Romantikan yleisestä kompastuskivestä - sarjasta puhtaasti! Perusradalla toka este tippui kun tultiin niin vinossa, mutta en olisi voinut olla tyytyvväisempi hevosesta.
tyytyväinen heppa radan jälkeen!

Valitettavasti kamerasta oli loppunut akku ja tätä rataa ei saatu videolle, olisi ollut kiva nähdä miltä se rata oikeasti näytti!

Tänään on sitten Romantikalla muutto Korppariin Nandun karsinanaapuriksi, saa nähdä mitä Romantika nyt tuumaa Nandosta ;)
Romantikaa toista kertaa koeratsastamassa 2009, hyvä kun jalka ylttää satulan siiven yli !

2010 joulukuussa!

Nandon kanssa ollaan menty parempaan päin viime postauksesta, oltiin keskiviikkona taas estetunnilla ja hevonen toimi jo paljon paremmin! Oli kevyempi kädelle ja rytmikin oli jo reippaampaa, eikä hevonen riekkunut ollenkaan. Toivotaan että ens kerralta tulisi videota :)

Ja arvatkaas mikä päivä lähestyy Nandon kanssa?

6 kommenttia:

  1. Hui minkä näköinen tuo kompurointi! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. onneks heppa sai kerättyä omat jalkansa ja pysy pystyssä! :)

      Poista
  2. luulin ettei romantikalla saa hypätä? sori jos oli tyhmä kysymys mutta liityin vasta blogin lukijaksi ja mielestäni näin luki romantikan esittely sivuilla tai jossain :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aa joo hupsista oon unohtanut päivittää, nykyään sillä saa hypätä ihan normaalisti mutta joku aika sitten sillä ei saanut hypätä ähkyleikkauksen ja jännevamman takia mutta heppa on toipunut niistä jo varmasti kokonaan ;)

      Poista