lauantai 31. elokuuta 2013

sinne meni kisakausi..

       
Joo eli Nando kävi eilen Elinan ja äitin kanssa kangasalan klinikalla, ja sieltä löytyikin vähän pahempaa mitä oli odotettu. Nandolta löytyi jokin ristiliitosvamma, ja kuntoutus kestää jouluun asti, hyppylomaa pari kuukautta. Ratsastaa saa, mutta enimmäkseen käynnissä, ravi ja laukka pätkät lyhyitä, eikä saa tehdä voltteja ym, eli suoraan vaan.
Harmittaa, ärsyttää, juuri kun oli alkanut menemään hyvin ja oltiin saatu se tatsi.. En tiedä miten Nandun hermot tulee kestämään, koska jo viikon jälkeen hevonen oli niin lentoon lähdössä. Onneksi saa kuitenkin liikuttaa selästä, mutta Nandu rakastaa liikkua eteen ja paljon. No onneksi saatiin nyt selville kunnolla ja heppa paranee. Täytyy olla myös super tyytyväinen siihen, mihin tilanteeseen kuitenkin ehdittiin jo päästä!

Hevosen taidothan ei mihinkään parissa kuukaudessa katoa, ja tärkein onki että Nandu tulee kuntoon, mutta en tiiä miten mun vähäisille taidoille kävis jos nyt pitäisin muutaman kuukauden tauon, joten toivotaan että löytyis joku heppa jolla voisin jatkaa treenausta..
Tälläista se on näiden hevosten kanssa, joskus onnistuu joskus ei, silloin kun on heppa kunnossa täytyy olla tyytyväinen!


tyytyväinen hevonen <3



maailman rakkain <3


27 kommenttia:

  1. Harmin paikka! Toivotaa et heppas tulee kuntoon! :) ja kivä tää sun blogis :)

    http://seuraavat3vuotta.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Saksalaisissa on aina vikaa.

    VastaaPoista
  3. Ei hitsi:( omalta hepalta löyty samantapasta mut pahempaa, nyt pitkän tauon jälkeen taas käyty seläs ja heppa on niin hyvä!! Se oli aika samantyylinen ryntäilijä kun nando, mut nykyään niin unelma! Tsemppiä :)

    VastaaPoista
  4. mitäs ratsastit sen vinoon ? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En nyt sano muutaku et nauran sulle XDDDDDDD

      Poista
    2. älä ota annika kaikkea niin tosissaan (; toivottavasti nando paranee!!

      Poista
    3. Noh siksi tälle nauroinkin kun ei tälläsiä voi ottaa tosissaan ;)

      Poista
  5. Voi ei, mut paranemisia ja tsemppiä! :( :)

    VastaaPoista
  6. ei yhtään yllätä kun näemmä tärkein tavoite on vaan äkkiä päästä kisaamaan isompaa ja isompaa... heppa-raukka, sääliks käy :/

    VastaaPoista
  7. ja heti äkkiä uus hevonen ku entinen menee rikki, herrajumala tota touhua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. vihdoinkin järkeä!! ekaksi menisi minun mielestäni hevosen terveys! rutiinitarkastus tiettyinä aikoina pitäisi suunnitelmat hyvässä muodossa ja ei tulisi tälläisiä yllätyksiä, tosin se vie rahaa ja aikaa! mutta toivorravasti nando paranee !

      Poista
    2. Hahah sori nyt vaan mutta mulle ei ole tulossa uutta heppaa, mutta oltiin mietitty esim liisinkiin ottamista jotain heppaa jo aiemmin nandon rinnalle, mutta ei oteta ollenkaan. Ja jos mulle olis kisaaminen tärkeintä no voin sanoa etten olis tässä lajissa, kun oon montaa muutakin lajia harrastanu mikä olisi 'helpompaa' Mietin vaan että onko luetun ymmärtämisessä vai missä vikaa kun tuolla lukee että tärkeintä on että hevonen tulee kuntoon eikä oo todellakaan lähdössä mihkään.
      Mitäs nandon elämässä on säälimistä, asuu hyvällä tallilla, saa erittäin hyvät ruuat ja siitä huolehditaan joka päivä ja se on saanuy tehdä mitä rakastaa, sekä sitä on hoidettu vaikka millätavoin. ja Nando on käynyt ell. monta kertaa tarkistuksissa ym mutta ei ole tullut selville ennenkuin ihan tota kohtaa tutkittiin.
      Ja voin sanoa että Nandon terveyteen on oikeesti panostettu ja hoidettu sen verran että on turha tulla mitään sanomaan ja pätemään jos ei ole faktoja, toki voin ihan kertoa esim sähköpostilla oikeita faktoja ;)

      Poista
    3. tästä sun selityksen pituudesta jo huomas kuinka täyttä tekosyytä se oli... säälittää yhä edelleen sun heppas ja onneksi joku muukin on samaa mieltä. se, että edes koskaan harkitsit ottavas uuden hevosen tilalle, EDES liisinkiin, kuvottaa mua. aivan uskomatonta typeryyttä tästäki maailmasta löytyy, pikkutytöille ostetaan heppoja joilla voi sitten leikkiä. niin ja tottakai isi ostaa uuden kun menee rikki.

      Poista
    4. Ahaa XDDDD edelleem ei harkittu TILALLE ottamista vaan MIETITTIIN jo silloin kun Nando oli kunnossa niin Nandon rinnalle ottamista. Joo leikitään hepoilla mun valmentajien kanssa ;) Huomaa taas minkätasonen ihminen siellä anonyyminä kirjottelee

      Poista
  8. Hei! Älä välitä Annika näistä ano-kommenteista. Niistä kuultaa kyllä valitettavasti hurja kateus. Olen seurannut blogiasi ja voin todeta ko. anoille, että hevosianne (myös siskosi) on todella hoidettu ja käytetty heti eläinlääkärissä jos joku on näyttänyt (ollu) huolestuttavalta tai jopa ongelma. Eikä ell-käynnit ole mitään edullisia keikkoja.. Siltikään teille ei ole pienen pulman kohdalla hankittu uusia ratsuja. Hei haloo! Tottakai ihminen haluaa ratsastaa ja kehittää taitojaan SILLÄ AIKAA kun oma hevonen on sairauslomalla tai kuntoutuksessa. Mikä sen järkevämpää kuin hioa omaa ratsastustaitoaan sillä aikaa kun oma hevonen on pelistä pois ja sitten voit entistä taidokkaampana jatkaa harjoittelua uudelleen.
    Toisaalta ymmärrän näitä anoja, jotka kärvistelevät kateuden syövereissä eivätkä pysty MILLÄÄN näkemään mitään hyvää niiden ihmisten tekemisissä, joilla sattuu olemaan palikat kohdallaan ja mahdollisuus harrastaa täysipainoisesti tätä hieman kalliihkoa harrastusta. Ymmärrän siksi, etten itse ole yhtään varakkaista lähtökohdista. Mutta silti, toisten kadehtiminen EI AUTA YHTÄÄN ketään - ei edes anoja. Kannattaa kuulkaa nämä anot pitää focus (jos ymmärrätte) omassa tekemisessä ja suunnata energia ja tarmo omaan unelmaan. Voin kertoa ihan omalta kohdaltani, että se on mahdollista. Pidin sinnikkäästi kiinni umelmastani eli omasta hepasta ja lopultakin se oli kolme vuotta sitten mahdollista. Ei ihan täydellisessä muodossaan, mutta silti niin että voin harrastaa tätä upeaa lajia ja nauttia omasta hepasta sopivassa suhtessa.
    Ja enitenhän kuitenkin KÄRSII nämä kateelliset anot..he eivät ymmärrä, että AINA on joku jolla on enemmän - kun alkaa omaa elämäänsä vertailemaan muihin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi ihana ano, tää on varmasti yksi kivoin ja asiallisin kommenttin mitä mulle on ikinä tullut! tossa oli just se pointti missä oon samaa mieltä, täytyy keskittyä siihen omaan eikä muihin, oon ihan itsekin todennut että kun alkaa tekemään eikä jää voivottelemaan että voivoi kun jollain on parempaa ja mulla ei, niin asiat oikeesti hoituu.
      Kiitos superpaljon tästä kommentista, piristit todellakin mun päivän! :)

      Poista