lauantai 30. kesäkuuta 2012

este ja kouluheppa

Oon nytten mennyt sillä Brunella, ja perjantaina oltiinkin kouluvalkussa Pinkillä ja lauantaina käytiin hyppimässä.

Perjantaina Bruno oli valkussa toosi kivan tuntunen, aluks vähän spookkas kaikkia päätyjä jne. mutta kun vain asetin poispäin niin ei enään kattonut mitään.
Tehtiin tunnilla pysähdyksiä ja peruutuksia pituushalkaisijalla ja mentiin myös lopuksi pohkeenväistöjä. Mun täyty vaan keskittyä eniten siihen että sain Brunon liikkumaan oikeinpäin ja se menikin tosi kivasti kun eteenpäinpyrkimystä oli paljon enemmän. Pinkkikin tykkäs hepasta ja oli kyllä tosi onnistunu tunti.

Tänään eli lauantaina käytiin vähän hyppäämässä messilässä ja pääsin takasin Kruunun satulaan! Tosin vain satulaan en selkään, hyppäsin nimittäin Brunella Kruunun estesatulalla(ja Kruunun suitset ja suojat oli kanssa käytössä!) kun muuten olisin joutunut hyppäämään koulukamoilla, kun kerta Kruunun kamat sille kävi.
 Bruuno oli taas alusta alkaen tosi kiva ratsastaa vaikka taas oli vähän kyttäävinään kaikkea, vaikka on käynyt siellä kentällä monet kerrat.
Hypättiin aluksi pieniä ja heppa tuntu kivalle, sitten esteitä vähän nostettiin ja tultiin pari radan tapasta pätkää jotka meni ihan hyvin. Brune välillä vähän yrittää punkea käännöksissä ja esteitten jälkeen on vähän ristilaukkoja ja oon itse välillä vähän hukassa, mutta kun kumpikin saa vähän rutiinia niin alkaa varmasti sujumaan vielä paremmin. Meni kyllä paremmin kun odotin ja oltiin tosi tyytyväisiä heppaan, olihan tämä ensimmäinen kerta kun hyppäsin kunnolla Bruunolla.
Alla muutama kuva ja video. Video ei ole ehkä ihan siitä parhaasta pätkästä mutta onpahan kuitenkin :)



14 kommenttia:

  1. Ihana toi bruno ja oot hyvä ratsastaja! :) Oon varma et sut näähää viellä Mestaruuksissa! ;)

    VastaaPoista
  2. Onko tuo Messilän tallilta? Asutko Lahdessa?

    T. Reta

    VastaaPoista
  3. krrreiisi ruupo, näyttää ihan truu estehepalta :D muuten hieno toi sarjakuva :'D
    t. elina (en jaksanu kirjautuu sisää)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ei se näytä vaan se on jo cool esteheppa ;) hahah noi mun asennot on kivat ...

      Poista
  4. Minkäs koksia noi esteet ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. en oo ihan varma ei ainakaan kovin korkeita, iskä sano et muka 110cm mut en usko et noi sen kokosii on ehkä jotain 90-100 :)

      Poista
  5. haastoin sut;) eveliina-m.blogspot.com

    VastaaPoista
  6. & kui iso bruno on, ajattelin vähä sittenki ostaa hevosen ku täs menee varmaa puol vuot tai yli et jotain saan ku ei mun äiti sittenkää oo ponia ostamas vaik piti käydä kesälomal kattoo iha kaikkii :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. brune on säästä jotain 160cm mut kuulemma selkä on paljon matalempi :)

      Poista