perjantai 19. heinäkuuta 2013

TRS 29.6 & Husö Jump

Moikka pitkästä aikaa! Postailusta on ollut vaikka kuinka paljon taukoa, mutta nyt yritän taas kerran parantaa ;) Nyt on tullut vaan estepostauksia, mutta jos alan kirjottamaan useammin niin ehkä muistaa muutakin kuin valmennukset heh..

Nanduhan muutti jo reilu kaksi viikkoa sitten Hattelilta pois lähemmäs, kun matkaa sinne on se tunti niin tässä kuussa ei ole niin hyvin kyytejä.. Nando muutti nyt korppariin ja on viihtynyt siellä hyvin, heppa on päässyt jopa tarhailemaan ja on ollut kiltisti! Tosin viime lauantaina ehdin jo säikähtää puolikuolleeksi, kun tallille tullessa vasen etujalka oli aivan turvoksissa. Ehdin jo manata että nyt meni jänne ja heppa tauolle piitkäksi aikaa, juuri kun on alkanut menemään hyvin. No onneksi sieltä löytyikin pikkupikku haava jonka oli potkaissut tarhassa, ja kylmäyksellä sekä desinfioinnilla jalka oli normaali jo seuraavana päivänä. Tälläkertaa selvittiin siis säikähdyksellä onneksi ;)

 No oltiin siis 29.6 Tampere Summer Challengessa hyppäämässä alue 100&110cm. Nämä kisat oli siis meidän tokat kisat, mulle ekat 100&110 ja aluekisat.
Kisat meni ihan ok, olisi tietenkin voinut mennä paremmin mutta sai olla ihan tyytyväinen.

Jo metrin verkassa Nando oli vähän lötkön tuntunen, saatiin kuitenkin hyväksi vielä. Radalla kuitenkin jäin aluksi vähän matkustamaan eikä hevosessa ollut sitä riittävää poweria, joten yksi alas. Sen jälkeen heppa koppiin lepäämään kun oli pari poniluokkaa välissä. Metrin rata ei suostunut latautumaan youtubeen, mutta ei siinä paljoa ollutkaan näkemistä :P

Kympissä sitten verkka meni tosi huonosti, mutta rata oli jo vähän parempi.
Heppa oli ihan hereillä, mutta sitten yhdessä kaarteessa annoin valua liian alas joten yksi pudotus. Videolta näkeekin paremmin :)
Hevoseen olin tyytväinen, se oli vähän väsynyt kun samalla viikolla oli ollut ne aluevalmennukset derbykentällä, mutta omassa ratsastuksessa huomas sen kokemuksen puutteen..
Käytiin vielä yhdessä valmennuksessa ennenkuin muutettiin, tässä pieni pätkä radalta. Ei voi sanoa muutakuin että mieletön kehitys kun vertaa siihen miten mentiin ekan kerran kun muutettiin Hattelille. Ennen hevonen painoi kädelle ja itse roikuin ja heiluin vaikka millämitalla, nyt on jo suunnilleen yksi tempo ja meno paljon tasapainosempaa. Tietty hommaa on vielä paljon mutta silti :)
Sitten oltiin viimeviikon perjantaina Husö Jumpissa, jossa hypättiin samat luokat eli 100&110cm.
110cm

Verkkassa oli vähän kaaosta kun sinne pääsi milloin vaan, joten porukkaa oli paljon. En verkannut paljoa, vaan yritin pitää hevosen vaan rauhallisena. Nando olikin ihan hyvän tuntuinen.

Rata meni hyvin,  rytmi oli hyvä eikä jääty niin paikalleen laukkaamaan, ei tullut niin montaa huonoa paikkaakaanja Nandu tuntui kivalta.  Aika meillä vaan oli tosi huono koska en ollut huomannut että sain jo lähtömerkin, kun en kuullut lähtömerkkiä.

Mentiin kympin verkkaan liian ajoissa, ja hevosella meinasi vähän välillä petää hermo.
Rata meni ihan sujuvasti, Nando olisi ollut hyvä mutta itse aloin hätäilemään, joten tuli vähän huonoja lähestymisiä ja yksi puomi tippui. 

 Huomenna on sitten kisat ypäjällä ja ensi viikolla torstaina Hangossa, sitten tulee pientä hyppylomaa :) Kiinnostaisiko muuten jotain tehdä mulle uutta banneria? ei tarvii olla mikään ihmeellinen taideteos, vaan kesänen yksinkertainen riittäisi, jos joku innostuu niin bannerin voi lähettää sähköpostiin ansku_m_@hotmail.com


18 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Miksette oo enää pinkillä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koska oltiin siellä ainoa esteratsukko, joten oli hankala esim hypää, korpparissa on estevalkkuja ja esteet usein pystyssä, ja lyhyempi matka Hattelille :)

      Poista
  3. Näin teijät husöjumpissa monta kertaa :D menitte tosi hyvin :)

    VastaaPoista
  4. vautsit ootte kehittyny ihan sikana!(:

    VastaaPoista
  5. Hitto vie, katoinki Husössä että onpa tutun näkönen ratsukko mutta en sitte osannu laskea 1 + 1 yhteen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha, mullekäy usein just sama juttu et tajuaa jälkeenpäin :DD

      Poista
  6. Eksyin taas pitkästä aikaa sun blogiin, viimeksi luin silloin, kun Nando oli ollut sulla vasta vähän aikaa. Mut ei vitsi oot kehittyny ihan sikana!! Teiltä löytyy ihan erilailla tasapaino ja rytmi, ja esteetkin on nousseet! Sannasta on ollu sulle varmaan tosi paljon apua. Nyt vaan tsemppii kisoihin, teistä on tullu tosi hyvä pari!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos paljon, joo Sanna on ollu ihan huippu meijänkannalta!! :)

      Poista
  7. Näin sut monta kertaa ypäjällä :D

    VastaaPoista
  8. Lähetin sulle just pari banneria sähköpostiin :)

    VastaaPoista