maanantai 12. lokakuuta 2015

Junioreiden este-SM 2015

Esteratsastuksen Suomen mestaruudet oli heinäkuun viimeisenä viikonloppuna Ypäjällä. SM-kisat oli oikeastaan tän kauden yksi päätavoitteista. Nandon kanssa ehdittiin saada vain pari 130cm rataa alle ennen Sm:iä, huonojen kelien takia. Vähäinen kokemus isoista radoista ehkä vähän jännitti, sillä mukana oli paljon tosi kokeneita ratsastajia, ja ensimmäisenä päivänä olikin 40 lähtöä!
Kisat oli todella rankat hevoselle, sillä kolmen päivän aikana hyppäsimme viisi rataa, jotka oli ihan täydessä korkeudessaan, yleensä ollaan Nandon kanssa hypätty kisoissa kahtena päivänä yksi luokka per päivä..

Kaikki kuvat ottanut Heidi Lammi, upeita kuvia ja Nando on niiin tyytyväisen näköinen joka kuvassa, heppa joka rakastaa sitä mitä tekee!
Ensimmäinen päivä oli 125cm, arvostelulla AM5, eli puhtaat radat uusivat erillisessä uusinnassa. Nando oli ihan hyvä verkassa, ja rata meni ihan super! Ehkä pari huonompaa kohtaa, mutta muuten tosi siististi. Päästiin siis uusintaan, 40. ratsukosta vain kahdeksan pääsi uusintaan. Uusinnassa lähdin ratsastamaan kunnolla aikaa, joka kostautui kahdella tyhmällä puomilla häsläyksen takia.. Oltiin kuitenkin kahdeksansia ensimmäisen päivän jälkeen!
Ensimmäisen päivän sijoitus jaettiin kahdella, ja siitä muodostoi virhepistesaldo - Olimme kahdeksansia, joten ensimmäisen osakilpailun jälkeen meillä oli 4virhepistettä.
Tässä perusradan video;








Toisena päivänä korkeutena oli 130cm, ja arvosteluna A.2.0 eli aikaluokka. 
Rata oli tosi pitkä verrattuna normaaleihin aikaluokkaratoihin, joita ollaan menty. Nando oli taas hyvä verkassa, ja ratakin sujui ihan ok, kaksi alas. Ensimmäinen tippui okseri-pysty-okseri kolmoissarjalla, kun keskimmäinen tippui. Olisin saanut ottaa ehkä hieman enemmän kiinni, jotta Nando olisi ehtinyt nousta seuraavalle esteelle, mutta okseri-pysty sarjat on aina olleet meidän yksi heikoista kohdista. Seuraava puomi tippui sarjan pystyltä aivan radan lopusta, en saanut Nandoa takaosan päälle tarpeeksi, joten se tippui.. Rata oli muuten tosi siisti, pienet virheet vain ärsytti. Hevonen oli jo vähän väsyneempi kuin ekana päivänä.


Eniten lauantaina jännitti pitkä vesi, kun ei koskaan oltu hypätty sitä kisoissa. Nandoa ei kuitenkaan se yhtään pelottanut!
Perjantain virhepisteisiin lisättiin suoraan lauantain radalta saadut virhepisteet, eli meillä 8virhepistettä. Kahden päivän jälkeen meillä oli siis yhteensä 12virhepistettä, ja olimme edelleen kahdeksantena kokonaiskilpailussa!





Kolmannelle päivälle pääsi vain 15parasta neljästäkymmenestä, ja kolmantena päivänä kisattiin kaksi kierrosta.
Ensimmäinen kierros oli 130cm, Nando tuntui jo verryttelyssä super väsyneeltä enkä saanut yhtään samanlaista hyvää tuntumaa kuin edellisinä päivinä. Rata menikin aivan pieleen, tuli pari puomia ja kielto, josta tuli tosi paljon yliaikaa.. Olin tosi pettynyt itseeni ja koko rataan.

Vielä oli kuitenkin toinen kierros jäljellä, se olikin sitten jo 140cm, esteet oli kyllä aivan tapissaan! Verkassa pistettiin Nando liikkumaan kunnolla eteen, jotta saatiin se takaosan päälle ja keskittymään niin väsyneenä. Heti tuli parempi tuntuma. Lähdin radalle paljon päättäväisemmin ja sisuuntuneena omasta huonosta ratsastuksesta. Rata meni paljon paremmin, ja jos ensimmäisellä kierroksellä olisin ratsastanut samallalailla olisi tulos ollut huomattavasti parempi. Otettiin kuitenkin kolme alas alkuradasta takajaloilla, jonka jälkeen Nandoakin alkoi ärsyttää ja se alkoi käyttää takaosaa ihan eri tavalla. Videoltakin näkee selkeästi kuinka takaosa alkaa toimia :)
Viimeisen päivän virhepisteet plussattiin suoraan virhepistesaldoon, ja olimme lopputuloksissa 15., valmentajankin sanoin tämä vuosi meni vähän kokemuksesta, ensi vuonna paremmin! Oli niin hyvä, kun Sanna oli kokoajan apuna.

 Kuka olisi uskonut muutama vuosi sitten, että kisataan vielä näillä radoilla, meno oli senverran kamalaa ja toivotonta. Mieletön työ on tehty, jotta ollaan päästy tähän pisteeseen, voi olla ylpeä sekä itsestään, että hevosesta!
Kiitos paljon vielä Äiti, Isi, sisko, paras kisahoitaja Jenna sekä supervalkku Sanna ❤️
140cm
130cm
130
140
140cm


Toisiksi viimeinen okseri oli oikesti tosi iso, mutta Nando veteli siitä aika kevyesti yli!

5 kommenttia:

  1. Ootte te vaan hienoja, hieno kausi teillä takana! Sun ratsastusta voi vaan ihailla, teillä menee jotenkin Nandon kanssa niin hyvin yks yhteen, että meno näyttää tosi vaivattomalta ja helpolta, nuo korkeudet on tosi iisin näkösiä :-) Mukavaa syksynjatkoa!

    VastaaPoista
  2. Sulla on kyllä mahtava istunta! Ilo katsoa. Ei yhtään liikkeen takana vaan liikkeen mukana koko ajan.
    Olisit kyllä varmasti George Morrisin lempioppilas :). Esteiden välissä olevasta istunnasta saattais ehkä huomauttaa, koska hänen koulukuntansa mukaan ollaan kevyessä istunnassa koko ajan. Mut upeaa menoa! Hyvää syksyä ja treenikautta sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha voi kiitos paljon! joo mulla on välillä vähän liiankin tiivis istunta, mutta Nando pysyy parhaiten kasassa istunnan avulla :P samoin sulle hyvää syksyn jatkoa! :)

      Poista
  3. En mä oo nähnytkään näitä kaikkia kuvia! Ihan sikahienoja!
    t. Elina

    VastaaPoista